lauantai 12. heinäkuuta 2014

Seattle 1. Space Needle







Eilen oli yksi matkan odotetuimmista päivistä, minun 18-vuotis syntymäpäiväni ja samalla päivä Seattlessa. Päivä oli ihan mahtava, en nyt tiedä voinko sanoa, että paras syntymäpäiväni, mutta yksi parhaimmista ainakin. Teen tämän postauksen kolmessa osassa, sillä kävimme kolmessa eri "kohteessa" ja kaikista niistä on niin paljon kuvia.

Aamulla minä, Alexa, Michelle ja Earlin sisko Elaine lähdettiin kohti Seattlea joskus yhdentoista aikoihin ja liikenne oli ihan hirveä. En oo koskaan nähnyt niin kauheaa ruuhkaa! Mentiin kiertotietä niin päästiin kuitenkin ihan perille asti.

Päätettiin että mennään ensin Space Needleen koska se oli miun listalla se "ykkösjuttu". 
No mentiin sinne, jonotettiin varmaan puoli tuntia ja sitten saatiin kuulla, että joo pääsette ylös tunnin päästä. Siinä vaiheessa kaikki alko olla jo ihan stressaantuneita ja kiukkusia, joten päätettiin että mennään syömään. Ihan Space Needlen lähellä on sellainen kahvila/ravintola Collections Cafe, joten päätettiin mennä sinne. Ja onneksi mentiin, koska ruoka oli ihan taivaallista, söin sellaisen "spring breadin" joka oli ihan älyttömän hyvää. Kuvaa en siinä tilanteessa tajunnut ottaa, mutta joka tapauksessa oli siis hyvää.

Sen jälkeen viimein päästiin Space Needleen ja se oli kyllä kaiken sen vaivan arvoista. Ne näkymät, huhhuh. Näissä kuvissa näkyy vaan pieni pala siitä, mutta ehdottomasti odotuksen ja rahan arvoista.

Nuo viimesessä kuvassa näkyvät kukat on muuten tehty lasista ja ne soi vähän niin kun jotkut tuulikellot. Siinä ihan vieressä oli lasitaidepuisto tms. (chihuly garden of glass) jossa ne oli.


3 kommenttia:

  1. Paljon onnea ja hienoja kuvia :) muutenkin vaikuttaa että reissu on mennyt hyvin, ihania nuo hevoset varsinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen viihtynyt täällä, toivottavasti sinunkin reissu on mennyt hyvin. Ja niinhän ne on <3

      Poista
    2. On mennyt oikein mukavasti :) sunnuntaina alkaa viikon leiri jota ootan innolla! Sanoinhan että myö pärjätään ;) :D

      Poista